Yrityksen osto tai myynti
Yrityksen elinkaareen tulee tilanteita, jolloin yrityksen myynti tai toisen yrityksen osto tulee ajankohtaiseksi.
Myymiseen voi olla useita syitä kuten sukupolven- vaihdos, yrittäjän siirtyminen eläkkeelle, väsymys /uupuminen tai rahoitustarve, johon yrittäjällä itsellään ei ole mahdollisuuksia tai riittäviä vakuuksia. Yritys on voinut kasvaa niin suureksi, että operatiivisten tehtävien hoitaminen tehokkaasti vaativat uutta johtamista tai omistuspohjaa.
Ostamisen perusteita voi olla esimerkiksi halu laajentua maantieteellisesti, asiakaskunnan, tuotevalikoiman tai volyymin laajentaminen, kilpailijan ostaminen tai nykyisen liiketoiminnan rinnalle uuden hankkiminen. Yleensä laajentumisvaiheessa liiketoiminnan ostaminen on nopeampi ja tehokkaampi keino kasvaa kuin uuden oman toimipisteen käynnistäminen.
Procap auttaa sinua prosessin jokaisessa vaiheessa, jolloin voit itse keskittyä ydinliiketoimintaasi.
|
Arvonmääritys
Yritysjärjestelyissä arvonmäärityksellä on merkittävä rooli kauppahinnan arvostuksessa, rahoituksen järjestelemisessä ja kohteen tase-erien tarkemmassa tarkastelussa.
Arvonmääritystä voidaan käyttää myös silloin, kun suoritetaan pesänjakoa tai yrityksessä suorite- taan omistajanvaihdoksia. Yritykset voivat turvautua riippumattomaan asiantuntijaan eri liiketoimintojen arvottamisessa silloin kun yritykset kehittävät liiketoimintastrategiaansa.
Rahoitus
Potentiaalinen ostaja yleensä tarvitsee rahoitusta myyntikohteen ostoa varten. Rahoittajat vaativat lähes aina rahoitussuunnitelman, jossa esite- tään rahoittajalle rahoituksen takaisinmaksun aikataulu.
Procap avustaa tarvittaessa yrityksiä rahoituksen kartoituksessa, järjestämisessä ja tehokkaassa pääomarakenteen suunnittelussa. |